keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vappuviikko

Olen ollut kiukkuinen tänään. Kiukkuinen kesken jääneestä treenistä, vanhojen kaivelun aikaan saamasta ikävästä ja ahdistuksesta jota en jaksa purkaa oikein niin se kostautuu sitten ikävällä tavalla mielssä muuten, mutta ennen kaikkea olen kiukkuinen tuon lumisateen pilaamasta iltalenkkisuunnitelmasta. Joten nyt on oikein hyvä aika palata viikon tunnelmiin ja suunnata ajatukset jo huomiseen ja vapun viettoon. Vielä minä saan treenini, iltalenkkini, vapaan ateriani, itkuni, sylini ja tasapainoni takaisin.


Luonnotonta järjestystä muutama päivä. Huomenna taapero saapuu kotiin ja saadaan talo normaalitilaansa.


Ihana Neiti Näpsä


Onni on omat marjat pakkasesta


Lattiarajassa kuluu paljon aikaa päivittäin. Välillä sukistakin on viihteeksi.


Aikaa on ollut myös päiväunille.


Normisettiä


Huolimatta tämän illan säästä, eilen sain nauttia iltapalasmuutien auringonpaisteessa, mieli seesteisenä. Kyllä se sieltä vielä takaisin tulee.

Lumesta huolimatta, hyvää vapun aloitusta itse kullekkin!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Aurinkoisen sunnuntain tunnelmia

Se mun päivän tärkein- ja mieluiten yksin nautittuna


Neidin kesävaatetusta- vielä olisi muutamia pusseja penkomatta ja pesemättä






Aivan loistavaa kun kesä tulee- alkaa lenkkeily taas maistua kaikille (erityisesti äidille)

Ikinä en olisi uskonut tänne päätyväni, mutta onneksi niin kävi



Miehet omissa hommissaan..


... Katin kanssa otettiin kuistin siistiminen työn alle

                         
 
Melkein piti ottaa järeämmät aseet käyttöön kuin katuharja ja luutu





Kotikuja


Viime vappuna ei ollut pellolla enää lunta. En jotenkin osaa uskoa, että tämä määrä ehtii sulaa viikossa.

Viikonloppu alkaa olla taputeltu ja itsellä ainakin mieli siintää jo vapussa. Tiedossa sukulaisia ja hyvää ruokaa. Ja ulkosaunan lämmitys ensimmäistä kertaa tälle keväälle.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Ihan tavallinen perjantai (iltapäivä)

Aamu alkoi ihan liian aikaisin jokseenkin ankeissa tunnelmissa. Päätin ettei päivää voi viettää sisällä, varsinkin kun aamun harmaus alkoi hälvetä. Ruokaa koko sakille ja kamppeet päälle.


 Pyörä oli aivan pakko käydä kaivamassa esiin, huolimatta siitä että piha on vielä aivan ajokelvoton




 Kattia kiinnostaa aina toisten touhut (ja tuonne taapero ei pääse kapuamaan perässä)



 Ei taapero pääse myöskään talon alle, kovasta yrityksestä huolimatta



Äidin välipala josta naukataan aina nälän yllättäessä, yleensä kera kahvin. Sisältää puolukkaa, mustikkaa, mansikkaa, lakkaa, rahkaa, banaania, heraa ja suolaa.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Jälleen uusi blogi

Koska minulla ei ole aikaa kirjoittaa vanhaankaan blogiin niin mikäs sen parempi idea kuin aloittaa kokonaan uusi blogi!

Mutta tämä ei ole pahanolon blogi, ei areena jolle puran kipua. Tänne minä haluan luoda kaikkea kaunista.

Olkoon tämä se paikka jonne minä kuvaan kaiken kauniin, ilahduttavan, pysäyttävän, ikimuistoiset hetket, onnen ja ihanan. Täällä näkyy elämää melkein satavuotiaassa talossa, kauniin vaaran juurelta käsin, kuvaaja oikea amatööri, kaksivitonen kotiäidiksi jumiutunut ikuinen opiskelija.

Täällä tulee näkymään varmasti niin jauhelihakeittoa kuin korvapuusteja, remonttia ja lapsia, rakkautta, ystäviä ja täyttä elämää.

Blogissa seikkailee riitapukarini Mooses aka Mosse the män


Maya aka piski (tällä hetkellä eksällä kesään saakka)


Inkku aka InketiTinketi (aitauksessaan pysymätön neitonen)



Taapero, tuo joka ajoittain saa erään Vaahteramäkeläisenkin kalpenemaan

Neiti Näpsä, talon nuorimmainen prinsessa


No se rakas koti tietenkin.


 Ja tämän vanhuksen juurella asustellaan


Ja mies ja minä, joista ainakin toinen haluaa ehdottomasti olla esiintymättä somessa mitenkään.

Tervetuloa mukaan!